Profiilien etsiminen Genistä

Yksi yhteinen iso Geni-puu

Geni sukupuujulkaisu -ohjelmalla käyttäjät rakentavat yhteistyössä yhtä yhteistä isoa Geni-puuta. Tässä suhteessa toimintatapa poikkeaa oleellisesti muista ns. verkkosukupuista, joissa käyttäjien ns. omat puut ovat “rinnakkain”. Yhteiseen puuhun lisätään profiileita joita siellä ei vielä ole, jo olemassa oleviin profiileihin voi lisätä tietoja henkilöstä, täydentää ja lisätä lähteitä sekä korjata tietojen tarkistamisen yhteydessä itse havaitsemiaan virheitä tai automaattisen laaduntarkistuksen yhteydessä esiin tulleita puutteellisuuksia ja poikkeamia.

Profiileita lisätään periaatteella ”’yhdestä henkilöstä on Geni-puussa vain yksi profiili”’ , näin puu säilyy ehyenä ja sukulaisuusnäytöt näkyvät oikein. Kahden tai useamman profiilin tekemistä samalle henkilölle (ns. tuplaprofiilit) pitää yrittää välttää, jos näin kuitenkin on syystä tai toisesta käynyt, tuplaprofiilit yhdistetään ( ns. varjopuu). Ennenkuin lisäät puuhun ison määrän profiileita, tarkista, ettei heitä tai perheenjäseniään ole jo ennestään puussa.
Kun lisäät 1880-luvulla ja sitä myöhemmin syntyneiden henkilöiden profiileita, tarkista että edesmenneiden profiilit ovat asetuksella julkinen, elossa olevien henkilöiden profiilit ovat Genin oletusasetuksella aina yksityisiä.

Tuplaprofiilien etsiminen

  1. Näkyy ”’sininen laatikko”’ Geni-puuosumaa ehdottavana profiilisivulla tai [https://www.geni.com/photo/view?album_type=project&photo_id=6000000080805763458&project_id=44865 omassa yhdistämiskeskuksessasi] >klikkaa laatikkoa, basic-versiolla etsitään mahdollinen tuplaprofiili kohtien 3. ja/tai 4. tavalla
  2. Puumaisemassa näkyy keltainen kolmio, jota klikkaamalla tulee esiin korjattava kohta puussa
  3. Etsitään profiileita Genin hakutoiminnoilla, paikkakuntaprojektien profiililistauksista jne. Huomioi, että ohjelma etsii vain täsmälleen samalla tavalla tallennettuja nimiä, kannattaa etsiä saman nimen eri muodoilla. Etsi myös vanhimpien tietämiesi esivanhempien profiileita ja jos löydät, katso profiilisivultaan heidän jälkeläisraporttiaan (Toiminnot > Raportti jälkeläisistä)
  4. Etsi Googlella: hakusanoiksi esim. paikkakunta, kylä, nimi, viimeiseksi sana Geni

Löytyneiden tuplaprofiilien yhdistäminen

Jos olet vahingossa tehnyt tai löydät tuplaprofiileita, profiilit yhdistetään, pääsääntöisesti niitä ei poisteta eikä muuteta henkilöä profiilissa toiseksi. Kts. ohjeet Profiilien yhdistäminen sukupuunäkymässä ja Profiilin ristiriitojen ratkaiseminen yhdistämisen jälkeen.

Master Profiilit (MP)

Osa profiileista on asetettu ainoastaan kuraattorien hallinnoimiksi [https://s3.amazonaws.com/photos.geni.com/p13/ac/b7/57/00/5344484983a1b745/mp_original.jpg MP] eli Master Profiileiksi, niiden tietoja eivät voi muut muokata tai yhdistää toisiin profiileihin. Tällaisia ovat esim. julkisuuden henkilöiden profiilit, tai profiilit joiden polveutumista ei ole toistaiseksi dokumenteista pystytty varmentamaan jne.

Mistä apua?

Jos tarvitset apua, täältä löytyy kanavia, joista voit valita tarpeeseesi sopivimman Suomi-Karjala aliprojekti Mistä apua?

you're currently offline